musicians / muusikot

Martta Jämsä, huilu

Martta Jämsä valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-
Akatemiasta vuonna 2019 opiskeltuaan Petri Alangon ja Mikael Helasvuon luokilla. Monipuolisena muusikkona Jämsä on esiintynyt niin Suomessa kuin laajalti eri puolilla
Eurooppaa työskennellen orkesteri- ja kamarimusiikin, nykymusiikin sekä performanssitaiteen parissa. Jämsä on esiintynyt useiden Suomen eturivin ammattiorkestereiden riveissä ja merkittävimpiin orkesteripesteihin kuuluu esimerkiksi sijaisuus Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Tällä hetkellä Jämsä toimii Seinäjoen Kaupunginorkesterissa huilun äänenjohtajan sijaisena. Jämsän erityinen mielenkiinnon kohde on nykymusiikki, jota hän esittää aktiivisesti erilaisissa yhteyksissä. Viime aikoina hän on esiintynyt esimerkiksi Uusinta Ensemblen ja ÄÄNI-kollektiivin riveissä sekä useilla kotimaisilla nykymusiikkifestivaaleilla. Oman yhtyeensä Kaaos Ensemblen kanssa Jämsä on kantaesittänyt useita teoksia nuoren polven suomalaisilta säveltäjiltä.

Anna-Sofia Anttonen, saksofoni

Anna-Sofia Anttonen on utelias helsinkiläinen saksofonisti, joka on opiskellut klassista musiikkia muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja Baleaarien konservatoriolla. Hän on kiinnostunut taiteidenvälisyydestä ja yhteistyöstä eri tahojen kanssa, etsien musiikillista inspiraatiota esimerkiksi luonnosta ja kommunikaatiosta. Hän työskentelee mielellään säveltäjien kanssa tutkien instrumenttinsa mahdollisuuksia. Anna-Sofia soittaa tutkimusmatkailevassa Saxtronauts -saksofoniyhtyeessä sekä uuteen musiikkiin erikoistuneessa Kaaos Ensemblessä. Hän työskentelee monipuolisesti erilaisissa solistin sekä orkesteri- ja kamarimuusikon tehtävissä. Anna-Sofia on oululaisen Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä säveltäjä Tuomas Kettusen kanssa 2023-2024.

Janne Malinen, kitara

1974 syntyneen kitaristi Janne Malisen ura on koostunut monipuolisista mutta hyvin perinteisistä nykymuusikon merkkipaaluista. Ura alkoi 1992 kun hänet palkittiin nuorimpana osanottajana kansallisesti merkittävässä K.V. Leino -kitarakilpailussa Jyväskylässä. Kilpailumenestyksen jälkeen hän on konsertoinut useissa kitara- ja musiikkitapahtumissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Soolokonserttien lisäksi Janne Malinen on esiintynyt mm. Tapiola Sinfoniettan ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin solistina. Kamarimusiikkikutsumustaan Malinen toteuttaa usein eritoten laulajien kanssa sekä nykymusiikin keskittyneen Kaaos Ensemblen jäsenenä. Tärkeä osa hänen Jannen muusikkoutta on ollut myös uuden kitaristisukupolven kasvattaminen. Tuota kasvatustyötä hän on tehnyt Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2003 lähtien ja Tampereen ammattikorkeakoulussa vuodesta 2019 lähtien. Tämän hetken kiinnostuksen kohteina ovat 1500-luvun näppäilysoittimet ja 1800-luvun eli romantiikan ajan kitara sekä kyseisten soitinten repertuaarit. Levytysten tuoma lehdistöpalaute, muun muassa Helsingin Sanomien kommentti “Täysosuma” Fragilia -esikoislevystä (Pilfink records 2006) kuvaa parhaiten Jannen suhtautumisesta musiikin ja tallenteiden tekoon. Keväällä 2022 ilmestyi hänen kolmas levy Konserttolevy Cum Tribus (Pilfink records, JJVCD-240) Erkki Lasonpalon ja Helsinki Sinfoniettan kanssa. Yle1 toteaa arvostelussaaan: ”Malisen osaaminen ei siis rajoitu vain hienoon kitaransoittoon – hän osaa myös kuratoida musiikkia, mikä nykyisessä musiikkitodellisuudessa on yhä tärkeämpi taito.”

Jerry Piipponen, lyömäsoittimet

Jerry Piipponen on lahtelaislähtöinen, nykyisin Helsingissä asuva lyömäsoittaja. Manhattan School of Musicissa sekä Sibelius-Akatemiassa opiskellut Piipponen soitti Suomen Kansallisoopperan orkesterissa 2016–18, siirtyen sitten Radion sinfoniaorkesterin lyömäsoitinten varaäänenjohtajaksi. Sibelius-Akatemiassa Piipponen on opettanut lyömäsoitinten soittoa vuodesta 2022 alkaen. Orkesterimusiikin parissa työskentelyn ohella Piipponen on ollut perustamassa Awake Percussion -lyömäsoitinkvartettia sekä huilun, saksofonin, kitaran ja lyömäsoitinten muodostamaa Kaaos Ensembleä. Asioiden järjestelystä Piipponen nauttii muun muassa Lyömäsoittajien kamarimusiikkiseuran puheenjohtajana sekä RSO:n orkesterivaltuuskunnan varapuheenjohtajana. Musiikin ja organisoinnin ulkopuolella arkea rikastuttavat perhe, rintamamiestalon remontointi ja triathlon.